maanantai 26. huhtikuuta 2010

J ä m s ä n k i r k k o

 

IMG_1029

Jämsän nykyinen, viides kirkko ja seurakuntasali pystytettiin vanhan kirkon paikalle, joka tuhoutui tulipalossa vuonna 1925. Suunnittelusta järjestetyn kilpailun voitti arkkitehti Kauno S. Kallio, kilpailuun osallistuivat myös arkkitehdit Alvar Aalto ja Armas Lindgren omilla ehdotuksillaan. Kirkon rakennusmestariksi valittiin John Malmberg ja rakennus valmistui vuonna 1929. Kirkko on klassisistinen ristikirkko, keskeiskirkon luonnetta korostaa suuri kupoli. Kirkon tiiliseinät on rapattu valkeiksi. Viimeisin peruskorjaus kirkossa tehtiin vuonna 1994. Kirkkosalia elävöittävät kuvanveistäjä Elias Ilkan tekemät korkokuvat kuoriseinällä ja Urho Lehtisen lasi- ja koristemaalaukset.
Lähde: Kirkkoesittely

IMG_1034

sunnuntai 25. huhtikuuta 2010

Sorsat

Kävely reittini varrella on entinen suoalue, joka jo vuosia sitten on kunnostettu puistoksi. Puiston keskellä on lampia pikku siltoineen ja lampia kiertävine polkuineen. Siellä sorsapariskunnan tavoitin iltasellaan.

IMG_1041 IMG_1042

Muistan, olin jotain alta kymmenen vanha, kun veljeni Hajuherne tuli kotiin ja toi tullessaan loukkaantuneen sorsan. Isä sitä tutki, että kannattaako sitä koittaa auttaa ja tutkittuaan antoi luvan hoitaa eläintä. Se oli loukannut siipensä ja niin Hajuherne taitavana veistäjänä lastoitti siiven ja lintu asui navetassa karsinassa. Sieltä se pääsi päivisin ulos teputtamaan ja kerran se sitten lähti siivilleen. Eli hyvin kävi.

tiistai 20. huhtikuuta 2010

Lumikello

 

IMG_1019

Ensimmäiset lumikellot pihallamme.

sunnuntai 18. huhtikuuta 2010

Euroopan taivaan alla….

 

No pari tuntia sitten saavuimme kotiin. Käväisimme Helsingissä. Menimme sinne eilen lauantaina majoituimme Hakaniemen Cumulukseen. Hotelli oli täynnä erilaisia kansallisuuksia, Islannin tuhkapilven vuoksi. Tänään aamupalalla sen oikein huomasi. Kovasti toivoivat, että pääsisivät jatkamaan matkaa lentäen kotiin päin.

Olimme varanneet lauantai-illaksi liput Ryhmäteatterin esitykseen, Euroopan taivaan alla, se on  komedia työvoiman liikkuvuudesta. Juoni antoi taas ajattelemisen aihetta.

Esittäjät näyttelijät olivat monissa rooleissaan mitä parhaimmat, mutta silti Taneli Mäkelä erilaisine roolihahmoineen oli kyllä minun mieleen. Hän on kyllä monipuolinen ja taitava .

Eriytyvän Euroopan taivaan alla | Kansan Uutiset | Verkkolehti

 

Matkalla

IMG_0964

IMG_0965

IMG_0967

IMG_0968

IMG_0969

IMG_0970

IMG_0971

IMG_0972

IMG_0973

IMG_0974

IMG_0975

IMG_0978

IMG_0979

IMG_0980

IMG_0981

IMG_0982 

IMG_0983

Hotelli huoneemme.

IMG_0987

IMG_0985

IMG_0986

IMG_0984

IMG_0989

 

IMG_0990

IMG_0991

IMG_0995

IMG_0996

IMG_0998

Ja niin lähdimme kotiin päin Tampereen kautta, Idea parkissa poikkesimme syömään ja ostoksille.

Antoisa matka, suunnittelemme seuraavaa.

maanantai 12. huhtikuuta 2010

Pyhäpäivän ratoksi

 

Lähdimme eilen puolilta päivin Tampereelle ostoksille ja elokuviin. Ensin kävimme Pirkkalassa Verkkokauppa comssa ostamassa kovalevy Larin koneeseen

IMG_0937

IMG_0938 IMG_0940

ja samalla vähän tutkimme puhelin tarjontaa.

IMG_0941

Haimme Riikkaelin ja menimme elokuviin katsomaan Miesten vuoro.

Miehet istuvat saunassa ja puhuvat suoraan sydämestään. Ruosteisten kiukaiden lämmössä suomalaiset miehet puhdistautuvat sekä fyysisesti että henkisesti. ... Suosittelen.

YouTube - MIESTEN VUORO TRAILER

 

Elokuvan jälkeen menimme Plevnaan syömään makkara annoksia ja keskustelemaan elokuvasta. Minä join tuopillisen Pikku musta- olutta, se on niin hyvää.

IMG_0942

IMG_0943 IMG_0945

IMG_0948

IMG_0949

IMG_0951

Muistimme ottaa kuvat vasta kun ateriat oli melkein syöty eli hyvää oli.

IMG_0955

IMG_0956

IMG_0957

Panimoravintola Plevna

maanantai 5. huhtikuuta 2010

Kevään koitto

 

IMG_0921 

Kevään aikaa,  kasvun taikaa.

IMG_0920 

IMG_0922

 

IMG_0923 

Koko Pääsiäisen ajan on satanut vettä, joten lumi sulaa kovaa vauhtia. Kohta lumikellot  putkahtavat näkyviin ja sen jälkeen krookukset ja sinililjat, narsissit  ja tulppaanit.

IMG_0924 

 IMG_0925

IMG_0926

IMG_0927

IMG_0928

LinkWithin

Related Posts with Thumbnails