perjantai 25. kesäkuuta 2010

sunnuntai 20. kesäkuuta 2010

Kassler- perunapata

 

IMG_1474

Raaka-aineet: maustettua kassleria (porsasta)  n. kilo, 3 suurta sipulia ja perunoita tarpeen mukaan..

Leikkaa kassler ohuiksi viipaleiksi. Pilko sipulit ja kuori perunat.

Laita voita pannulle, öljyä et tarvitse, sillä sitä on jo marinointi liemessä. Ruskista lihat kuumalla pannulla ja laita kuumaan kattilaan/pataan,sipulia joka väliin. Nyt kun olet ruskistanut kaikki lihat, pyöräytä niitä vielä yhdessä sipulin kanssa niin, että sipulikin saa väriä. Lisää perunat isoina paloina, laitoin itse neljään osaan isoimmat ja pienet puoliksi. Pienennä levyä ja anna hautua, lientä ei tarvitse, koska sitä irtoaa  lihasta. Pata on valmis kun perunat on kypsiä. Maista ja mausta, jos tarpeen. Itse lisäsin valko-,  musta-,   cayennepippuria, ripauksen kutakin.

Lisänä:  Jäävuori, tomaatti ja kurkkusalaatti sekä kaupan valmis sienisalaatti.

Juomana: vesi/ piimä/ maito

Herkullinen ja  vähän tiskiä tuottava ruoka.

Yksisarvinen

lauantai 19. kesäkuuta 2010

Unikkojen kukkiessa

Unikot ovat kauneimmillaan ja mieleeni tuli nuorena luettu, Mazo de la Roche : Jalna-sarja, jonka yhden osan nimi on Unikkojen kukkiessa.

IMG_1468

IMG_1469

IMG_1470

Idänunikko

perjantai 18. kesäkuuta 2010

Budapest 3. päivä

 

Ollaan menossa Tonavan risteilylle ja Margit saarelle.

Tonava, joka on Euroopan suurista joista ainoa joka virtaa lännestä itään, kulkee läpi Budapestin keskustan ja on leveimmillään puoli kilometriä leveä. Tonava hallitseekin näkyvästi Budapestin kaupunkikuvaa ja joelle pääsee myös risteilylle.

Budapestin keuhkoiksikin kutsuttu Tonavan keskellä sijaitseva kaunis Margit-saari sopii hyvin rentoutumiseen kaupungin hälinästä.

IMG_1220

IMG_1221

Vapaudenmuistomerkki

IMG_1225

Taustalla kuninkaanlinna

Budan linna toimi 1200-luvulta lähtien kuninkaiden asuinpaikkana useiden vuosisatojen ajan. Nykyään rakennuksessa on Nykytaiteen museo, Budapestin historiallinen museo ja Unkarin Kansallisgalleria.

IMG_1226

Keskustan Seurakunta kirkko rakennettu 1100-luvulla

IMG_1227

Vapaudensilta

IMG_1228

Kylpylähotelli Gellert

IMG_1231

Margit silta

IMG_1232

Margit saari, vuokrattiin ajoneuvo, tähän sai alennusta Budapest kortilla, oli mahdottoman hauska ajaa. Otettiin kahdelle sopiva malli. Kummalakin oli omat polkimet,mutta vain yksi ratti! Saarella oli vaikka mitä katsottavaa, muuta me nautimme “pyöräilystä”.

IMG_1236

IMG_1233 

IMG_1238 

IMG_1243

Muutakin kulkemista helpottavaa sai vuokrata, kuten rullaluistimet ja/tai vossikan.

IMG_1241

IMG_1242

 

Taas ollaan kaupungissa ja ostoskadulla.

IMG_1245

IMG_1246

IMG_1247

IMG_1248

Kauppahalli

IMG_1250 

IMG_1249

Vapaudensillan ratikka pysäkki.

IMG_1255

Hotellissa päiväkahvilla.

IMG_1257

IMG_1276

Tuliaisia

 

Viimeinen ilta

IMG_1258

Parlamenttitalo

IMG_1265

IMG_1263

Ketjusilta

keskiviikko 9. kesäkuuta 2010

tiistai 8. kesäkuuta 2010

Raparperi-kookospiirakka

Pohja

4 munaa

3di sokeria

2tl vaniljasokeria

150g voita

5di vehnäjauhoja

3tl leivinjauhetta

vähän kardemummaa

2dl maitoa

Täyte

400g  raparperia ja 0,5dl fariinisokeria

Kuorrutus

100g voita

2dl sokeria

2dl kuohukermaa

4dl kookoshiutaleita

Varaa kaikki aineet .Laita uuni lämpiämään 200 asteeseen.

Pilko raparperit ja laita kattilaa fariinisokerin kanssa ja anna hautua pehmeäksi.

Vatkaa munat ja sokerit vaahdoksi. Sulata rasva. Sekoita kuivat aineet ja siivilöi vuorotellen munavaahdon joukkoon sulatetun rasvan ja maidon kanssa.

Kaada vuoratulle uunipellille ja paista ensin n. 15min.

Sillä aikaa kun pohja paistuu. Mittaa voi, sokeri ja kerma kattilaan ja kuumenna, kunnes rasva on täysin sulanut ja lisää kookoshiutaleet ja kiehauta.

Ota piirakkapohja uunista ja levitä raparperiseos pohjalle ja sen päälle kookosseos. Laita sitten takaisin uuniin ja paista kauniin ruskeaksi.(n.15min)

IMG_1442

sunnuntai 6. kesäkuuta 2010

Budapest toisen päivän ilta

Illansuussa lähdimme kaupungille ja pysähdyimme EU-päivän pop-konserttiin erääseen keskustan puistoon. 

IMG_1181

IMG_1182

IMG_1183

IMG_1185

IMG_1208

Konsertissa oli myös  tämä  Basset hound?

IMG_1186

IMG_1187 

Vilkkaalla Vaci kävelykadulla sijaitseva Anna kahvila on hyvä paikka istahtaa alas kesken kiireisen shoppailupäivän ja hämmästellä kuhisevaa ihmispaljoutta Budapestin suosituimmalla ostoskadulla. Hintatasoltaan kahvila ei ole kaikkein edullisimmasta päästä.

IMG_1188 

IMG_1191

IMG_1192

IMG_1193

Konserttitalo

IMG_1194

Hyvä ruoka maistuu aina.

IMG_1195

IMG_1196

IMG_1197

Tarjoilija ikuisti meidät.

IMG_1199

IMG_1200

IMG_1201 

Unkarin tunnetuin mauste on paprika, jota käytetään jauhettuna runsaasti unkarilaisissa ruoissa. Esimerkiksi gulassikeitto on siihen lisätyn paprikajauheen vuoksi voimakkaan punaista. Paprikaa käytetään sekä tuoreena, kuivattuna, jauhettuna tai soseena.

IMG_1203

IMG_1205

IMG_1202

IMG_1215 

IMG_1216

IMG_1217

IMG_1218

IMG_1219

LinkWithin

Related Posts with Thumbnails